
Mänty. Luonnon oma taideteos.
Kysyimme itseltämme: kuinka luoda mahdollisimman luonnonmukainen jokiosa? Tämän pöydän matka alkoi kahdesta mäntylankusta, joiden elävät reunat saivat jäädä juuri sellaisiksi kuin luonto ne muovasi.

Jokainen pinta kertoo tarinaa.
Pöytälevyt työstettiin epätasaiseksi. Tarkoitus oli säilyttää puun luonne ja antaa epoksin viimeistellä pinta yhtenäiseksi, syväksi ja lasimaisen sileäksi.

Pöydän jalkarakenteet valmistettiin massiivikoivusta. Vihreäksi petsatut yksityiskohdat muistuttavat sammalta, aivan kuin metsä jatkuisi myös pöydän alla.

Siitä syntyy joki.
Jokiosa ei ole vain epoksia. Se on kahden puun välinen yhteys toisiinsa.
Mica-pigmenteillä värjätty epoksi korostaa luonnollisuutta pöydässä toteuttaen pöydälle ikonisen jokiosan.

Runko alkaa herätä eloon.

Värit rakentuvat kerros kerrokselta.
Syvä sininen muodostaa joen pohjan. Vaaleat valkoisen ja hennon vaaleanpunaisen sävyt luovat veden liikkeen ja valon heijastuksen.
Yksikään valu ei käyttäydy täysin samalla tavalla.
Siksi jokainen joki on ainutlaatuinen.

Valmistus vaatii kärsivällisyyttä.
Muotin rakentaminen oli yksi projektin vaativimmista vaiheista.
Rehellisesti sanottuna hiki tuli.
Mutta juuri tällaiset hetket tekevät käsityöstä palkitsevaa.

Viimeinen valu.
Lopullinen pintavalu antaa pöydälle sen tunnusomaisen syvyyden ja peilimäisen kiillon.

Jokainen yksityiskohta on tehty käsin.
Savumainen kuvio ei syntynyt sattumalta. Se piirrettiin käsin, jotta jokainen liike olisi juuri oikeanlainen.

Valo tekee loput.
Jokaisesta kulmasta löytyy uusia yksityiskohtia. Tämä pöytä muuttuu päivänvalon mukana.

Viimeistely.
Kiillotus tuo esiin puun syvyyden, syykuvion ja epoksin kirkkauden.
Tässä vaiheessa materiaali alkaa todella elää.

Suojattu kestämään.
Pinta viimeisteltiin Odie’s Oil -öljyllä, joka suojaa puuta sekä epoksia ja korostaa sen luonnollista tuntua ilman paksua muovimaisuutta.

Jokainen projekti kertoo oman tarinansa.
Kiitos, että kuljit tämän matkan mukana. Napsauta kuvaa ja jatka seuraavaan lukuun Wood-Boosterin maailmassa.
